14. elokuuta 2013

Elokuun yö, takkuinen raapale

Ke 14. elokuuta 2013


Nyt on yöllä jo tosi pimeää. On taas opeteltava sanomaan jäähyväisiä kesälle. Sataa ja pisaroiden jumpsuttelu ikkunalaudalla kuulostaa tosi ikävältä. Kauan on siitä, kun lapsena istuin vintillä vanhoja lehtiä lukien ja sateen äänet taustalla tuntuivat yksinomaan turvallisilta. Silloin elämä oli juuri se hetki, ei eilinen eikä huominen. Nyt sydän muljahtelee yhtälailla mennyttä kuin tulevaakin. Molemmissa jotain ankaraa, menetettyä tai menetettävää. Ihan sama. Elokuun yö nyt on kyllä nyt, mutta nyt se on vain jokin pimeä hetki, ei muisto eikä tulevaisuus. Ikäkö sen aiheuttaa? Vai yksinäisyys? Sanoja tähän raapaleeseen sain vihdoin nuo 100 yhteensä kasatuksi. Heitetään vielä nämä viisi sanaa peräkaneetiksi.