21. huhtikuuta 2009

Joka päivä oppii jotain uutta


Iiliskotti rantautui Suomeen vasta 1800-luvulla. Niitä tuotiin Virosta lemmikeiksi ja jossain vaiheessa ne pääsivät villiintymään Suomen luontoon. Ihan niin kuin kaniinin kanssa on käynyt viime vuosina.
Iiliskotti, ruotsiksi igelkott, sai Suomessa aina 1930-luvulle asti kokea tosi kovia. Luonnonoikuiksi katsotut siilit tapettiin varsinkin maaseudulla outoina hirmuina. Iiliskotteja myytiin hyötyeläimenä, koska uskottiin niiden hävittävän hiiriä, rottia ja käärmeitä. Itseasiassa siilit pistelivät poskeensa sammakot.
Siili on Suomessa ns. junantuoma eli sen arvellaan kulkeutuneen kaikkialle tavalla tai toisella ratakiskoja myöten ja se viihtyy hyvin ihmisasumusten lähellä. Siili on myös Uudenmaan maakunnan nimikkoeläin. Elätteinä olleita siilikarkulaisia etsittiin 1870-luvulla jopa sanomalehti-ilmoitusten avulla.

Siili (Erinaceus europaeus) on nykyisin rauhoitettu eläin. Sen tappamisesta koituu sakkoja 101 €.
Katso myös www.ympäristö.fi

Tätä kaikkea en oppinut koulussa, osan luin Jere Jäppisen kirjasta ELÄIMIÄ HELSINGISSÄ - Mammutista marsuun. Se on Helsingin kaupungin museon julkaisu vuodelta 2005 (Boken finns också i svensk version). Koska olen kiinnostunut historiasta ja sen tähden myös vanhoista valokuvista, en pidä siitä, että vanhoja autenttisia valokuvia retostellaan. En siksi kauheasti pidä tästäkään kirjasta, mutta ymmärrän kyllä kirjan tarkoituksen. Se on aivan ilmeisesti hyvä ja onhan alkuperäiset kuvat varmasti edelleen säilytetty sellaisina kuin ne ovat olleetkin.

Kirjaan liittyy oma webbisivusto: Mammutista marsuun Sekä kirja että sivusto on suunnattu lapsille, mutta mielenkiintoista luettavaa on aikuisillekin, ainakin eläimistä pitäville. Tosin syöpäläiset ja loiset ovat päässeet mukaan ja ne tuskin miellyttävät ketään. Kaikenlaiset nykyajan lemmikit, liskot ja käärmeet ovat kirjassa myös.
Kaneista kirja ei paljon kerro eikä nettisivuillakaan niistä paljon kerrota, mutta tiedän, että kanien varsinainen kotimaa on Espanjan suunnalla. Sen olen lukenut jostain. Kani saa kerrallaan 2-10 poikasta ja kun niitä tulee useamman kerran vuodessa kuin kissanpoikia, ne pian kansoittavat koko Suomen. Nyt niitä on kuulemma Helsingissäkin jo ainakin 10 000.



Valaistakin kirjassa on juttua. Kuvan piirtäjä on Jaana Mellanen.

4. huhtikuuta 2009

Voiko kalenteri näyttää väärin, 2. luku jatkoa

Kuu kuulemma houkutteli kalenterin tekijät alunperin aivan väärille urille. Roger Bacon oli huolissaan vain noin 11 minuutista, jotka hänen kalenterinsa edisti, mutta muinaiset kreikkalaiset ja muut kuun mukaan kalenterinsa tehneet käyttivät kalenteria, joka edisti melkein 11 päivää. Kuudessatoista vuodessa tuollainen kalenteri laittaa vuodenajat täysin sekaisin.

Kuukuukauden pituus on nykyaikaisin laittein mitattuna 29,5306 vuorokautta ja tarkka 12-kuukautinen kuuvuosi on 354,3672 vuorokautta. Todellinen aurinkovuosi taas on 365,242199 vuorokautta.

Sumerilaisilla oli 360-päiväinen vuosi (2000 eKr), joka saatiin pyöristämällä kuukuukausi 30 päiväksi. Sen perustana ovat luvut 6, 60 ja 360 (6x60=360), joita käytetään jakaessamme ympyrän kehää ja myös taivaan laskemisessa. Kukaan ei tiedä, miksi sumerit ja myöhemmin myös babylonialaiset ottivat nuo luvut käyttöön. Ne ovat kuitenkin vielä nyt 4000 vuotta myöhemmin perustana laskettaessa omaa sijaintia merellä ja kaukaisen galaxin sijaintia taivaalla suhteessa Maahan. Babylonialaiset jakoivat vuorokauden 24 tuntiin (jaollinen kuudella ja menee tasan 360:een). Myös syy tähän on tuntematon. Ehkä sillä on jotain tekemistä eläinradan kanssa, päivä ja yö jaettiin 12 osaan, joilla kullakin on oma eläinradan merkkinsä.

Egypti oli ensimmäinen muinaiskulttuuri, joka valitsi auringon kuun sijasta kalenterinsa pohjaksi. Se tapahtui jo 6000 vuotta sitten. Todennäköisesti se johtui Niilistä, jonka mukaan Egyptissä oli kolme vuodenaikaa, tulva, kasvu ja elonkorjuu.

Nykyisin puhutaan kasvihuoneilmiöstä, mutta vastaavaa on tapahtunut aiemminkin. Saharaa ei peittänyt hiekka, vaan se oli savannia aina siihen asti, kunnes mannerjää vetäytyi noin 10 000 vuotta sitten. Savanni kuivui noin 7000 - 8000 vuotta sitten, kun Maa lämpeni. Niili on maailman toiseksi pisin joki, se on kaikkiaan 1500 kilometria pitkä.

Nilometri on ollut tarkka egyptiläisten kalenteri: tulvan ollessa korkeimmillaan joenpenkan mutaan työnnettiin korkea kaisla ja merkittiin siihen tulvan huippu, melkein tasan vuoden kuluttua voitiin taas merkitä tulvan huipun korkeus. Toinen egyptiläisen kalenterin tekemistä auttanut tekijä oli Siriuksen, Kointähden, taivaan kirkkaimman tähden ilmestyminen aamutaivaalle samassa linjassa kuin Aurinko ja se sattui yksiin Niilin tulvan kanssa. Egyptiläiset astromit huomasivat, että aurinkovuosi oli vuorokauden neljänneksen pitempi kuin 365 päivää. Näin egyptiläiset pääsivät tulokseen, joka heitti todellisesta aurinkovuodesta vain 11 minuuttia ja 24 sekunttia ainakin 2000 vuotta ennen, kuin Julius Caesar valitsi 365 1/4 vuorokauden kalenterin Roomalle ja yli 3000 vuotta ennen kuin Roger Bacon vetosi paavi Klemensiin. Egyptin papit kieltäytyivät kuitenkin muuttamasta pyhää Egyptin kalenteria mitenkään ja niin Egyptissäkin ajanlaskuun jäi joka vuosi tuo neljännes vuorokauden eli kuuden tunnin poikkeama.

Myös Euroopassa muutamia vuosisatoja myöhemmin muinaiset britit käyttivät Stonehengeä yli 2000 vuotta tarkan aurinkovuoden mittaamiseen. Muuta Stonehengestä ei tiedetäkään. Kivet on kuitenkin aseteltu siten, että "kesäpäiväntasauksen hetkellä auringonsäde osuupääväylää pitkin rakennelman keskikohtaan." Muitakin kalenteriin liittyviä yksityiskohtia voidaan päätellä kivipaasien sijoittelusta.

Myös mayat olivat tarkkoja ajan määrittäjiä. Heillä oli käytössä kolme kalenterijärjestelmää. En nyt referoi niistä mitään tähän, vaan asiasta kiinnostuneet voivat itse kukin tutustua niihin etsimällä vaikkapa kirjastosta tai divarista tämän kirjan itselleen. En kuitenkaan tällä mitenkään mainosta tätä kirjaa. Olen vain kiinnostunut siitä, miten aikaa yleensä on alettu mittaamaan.

Ehkä kirjoitan tästä kalenterin määrittämisestä jatkossa vielä lisää. Tässähän oli vasta kirjan toinen luku.

3. huhtikuuta 2009

Vauvoille kuvia ja loruja

Jälleen suora lainaus Onni ja Ilona -sivustosta:

"Loruilua vauvoille!

Kaesan loruloota on J*yväskyläläisen Kaija Nojosen runoiluretki, jonka hän jakaa muidenkin iloksi, korttien kanssa vauvalle luettavaksi. (*Katso P.S!)

Kaesan loruloota


KISSA
Kissa kehrää hurisee:
HURR-HURR HUR-RUR.
Hiiripaisti vatsassaan
venytellee tassujaan.
Toista silmää raottaa
sitten maukuu maitoaan:
MIII-AAA-UUU !

Kaesa Nojonen

P.S J*
Korjattavaa muuten olisi tuossa suorassa lainauksessa yhden sanan kohdalla - jyväskyläläinen kirjoitetaan pienellä kirjaimella, ei isolla suomen kieliopin mukaan. ;) Nykyisin ei enää osata kielioppisääntöjä.

Mikä tämä on?

Runotorstain tämän viikon tehtävä (126):

Mikä tämä on?

Kysymykseen tähän,
tiedän vastauksia vain vähän.
Jos
kysymyksen esittää aikuinen,
on ongelma varmasti ikuinen.

Lapsen kysymykseen tiedän
useimmiten vastauksen,
mutta kuinka siedän
jatkuvan tenttauksen?

Kun lapsi kysyy ja kysyy
ja aina vastailen,
niin pakostakin väsyy
jo siihen aikuinen.

Jos kysymään on myös aikuinen väsynyt,
vaikka moni asia on epäselvä nyt,
niin silloin lapseksi on aika tulla uudelleen
ja niinhän moni vanhus palaa lapsuuteen.

Luojansa edessä kun jälleen lapsi on,
ja ilman lapsenuskoa taivaskelvoton,
niin
Isälle voi silloin kysymykset osoittaa
ja Taivaan portit lapsille aina aukeaa.


Mikä tämä on? Tämä ei ole runo, mutta jotain pakinaan viittaavaa

Runotorstain aiheena tällä viikolla: Mikä tämä on?
Tämä ei kuitenkaan ole runo, pikemminkin pakinan tapainen sepustus. Anteeksi runoilijat, runoni - tosin ei tästä aiheesta - löydät täältä

Mikä tämä on?

- Kaikkea ne saksalaiset keksii. Mikä ihmeen hilavitkutin tämäkin nyt sitten on? Aatos käänsi kampea rehvakkaan näköisenä. Emäntä oli käskenyt kaupoille, vaikka kyllä Aatos oli itsekin ollut aamulla lähdössä muutenkin. Mitä sitä sadepäivänä muutakaan.
- Kävin jo valmiiksi katsomassa. Tuot vain kotiin, Maija oli sanonut. Aatos ei ollut tossun alla, sellaista ei pidä kenenkään luulla. Sattui vain olemaan niin, että Aatoksen aatokset olivat enemmän pelloissa ja kyntöhommissa. Maija hoiti kaiken keittiö-puolen. Niin, ja pyykit. Tämä oli nyt sitten sitä pyykki-asiaa, mutta koneellista.

Kone-jutut olivat myös Aatoksen aluetta, oli sitten kysymys traktorista tai leikkuupuimurista tai vaikkapa Aatoksen omasta autosta. Nimenomaan autosta. Siitä ja traktorista Aatos tiesi kaiken. Olisi ruvennut niihin hommiin, jollei isä olisi aikanaan pakottanut peltotöihin. Oli vain sanonut, että maa se on, mikä leivän antaa. Autot vievät vain tielle ja ties mille teille vievätkin. Silloin oli juuri sattunut se ikävä onnettomuus, kun kylän pirssimies oli lähtenyt ohittamaan edessä kulkevaa heinäkuormaa ja ajanut nokkakolarin Hyyrysen isännän kanssa. Henkiin ne molemmat jäivät, mutta kummastakaan ei tullut entistänsä. Hyyrynen oli jäänyt rammaksi ja liikkui enää vain rullatuolilla missä sitten liikkuikin ja pirssimies Kuusikallio oli sekin vammautunut ja ontui pahasti toista puoltansa, vaikka jatkoikin pirssiajoa. Vaivalloisesti, kovin vaivalloisesti, mutta oli niillä poika jo autokoulussa ja varma isänsä työn avittaja. Päät niillä kummallakin kolarimiehellä onneksi säästyivät, mutta isä oli saanut silloin Aatoksen menemään agronomikouluun ja jatkamaan sitten valmistumisen jälkeen sukutilalla.

- Vai täällä se isäntämies onkin, hihkui Viljo Lehtinen ovensuusta. - Ihmettelinkin, kun näin tuon menopelin ulkona, että onkos Aatoksella tullut asiaa tänne puolelle kylää. Ei olla sitten nähtykään taas moneen heinäpoutaan.
- Juu, juu. Emännän asiallahan tässä ollaan. Haluaa koneellistaa koko huushollin, tuumaili Aatos Viljon hehkutukseen. - Ja mitä sinä nyt niistä heinäpoudista höpiset, kun on satanut jo kohta pari viikkoa. Tietäähän ne esterit, aina niitä näillä naistenviikoilla juhlitaan. Vaan mitäs sanot tästä masiinasta? Aatos taputteli vihreäksi maalattua metallirunkoa ja väänsi malliksi kahvasta. Lehtinen katseli Aatoksen touhuja miettiväisenä.
- Tuonko aiot emännällesi ostaa? No mikäs siinä. Kyllä se varmaan tuon tarvitsee. Onhan teillä niitä lakanoita laitettava moneen petiin. Jokos muuten pikku Iisakki kävelee?
- Kyllähän se, jos Erkkiä tarkoitat. Johan se otti ensimmäiset askeleet seitsenkuisena. Aatos rypisti otsaansa tuiman näköisenä. Ei oikein pitänyt Lehtisen puheista. Sillä kun oli kaksi tyttöä Inkerinsä kanssa. Aina se jaksoi vitsailla seitsemästä veljeksestä, vaikka Maijalla ja hänellä oli vain neljä poikaa.
- Jokos on perheenlisäystä tulossa? Lehtinen ennätti tapansa mukaan kysäisemään, mihin Aatos ei viitsinyt edes ynähtää. - Kohtahan teillä on seitsemän poikaa, jatkoi Lehtinen tuttuun tyyliin.
- No niin on, mutta tyttö on tilauksessa. Maija tarvitsee apua kodinhoitoon. Tyttöä, tyttöä me toivotaan ja yritetään. Mites teillä, joko Inkerillä on nuori isäntä sydämen alla kasvamassa? Aatoksen olisi tehnyt mieli sanoa muutakin, mutta ei sanonut. Kyllä hän oli kuullut, miten akat keskenään Lehtisen takana kikattivat että onkos Viljoo näkyny. Huhut kertoivat naapuripitäjän Aunesta, jota Lehtinen muka olisi käynyt vikittelemässä kaupunkireissuillaan.
- Hyvän näköinen masiina, Lehtinen myönteli. Ehkä sen ostatkin? Maijas taitas kovasti ilahtua.
Miehet kiertelivät ja kokeilivat kammen vääntämistä kumpikin. Nyt vihdoin kauppiaskin oli ehtinyt paikalle. Tuot pari jauhosäkkiä, niin sovitaan sopuhinta, Kalle Istokainen myhäili. Hän oli kauppias, joka ei koskaan jäänyt konsteja vaille. Aatos Lahtinen oli hyvä asiakas, ei rikas, mutta hyvintoimeentuleva. Tuore vilja oli kauppiaalle hyvä vaihtokauppa ja lisäksi hän saisi Lahtiselta vielä sopivan tukun seteleitä tästäkin laitteesta.
- Mitäs mieltä olet, kauppias katsoi Aatosta tarkasti. Emäntä kävi jo tiistaina ja tykkäisi kyllä tästä. Neuvoin jo käytönkin. Tarkat ohjeet on sitten vielä paperilla, niin suomeksi kuin ulkomaan kielillä. Tulee mukana. Hyvä kone se on, kauppias vakuutteli.
- Laitetaan pakettiin, myöntyi Aatos. Tämä on sitten kolmas kone Maijan keittiöön. Johan me ollaan kohta melkein kuin Amerikoissa. Tai ei tämä nyt ihan kyökin puolelle tule, ulkoeteisessä meillä on hyvä paikka tämmöiselle.
- Saas nähdä, milloin tämäkin vehje alkaa käydä sähköllä, aprikoi Lehtinen, joka sentään oli ollut Ruotsinmaallakin tehtaalla töissä.
- Vaan eipä ole kiirettä. Kyllä tällä pärjätään. Vahvistuvat Maijankin käsivoimat, kun vääntää lakanoita mankelissa. Voidaan laittaa ne puupulikat vaikka museolle, naureskeli Aatos tyytyväisenä. Tule sinäkin Lehtinen meille kohville. Tästä hyvästä Maija saakin pistää pöytään kunnon pullakahvit.

2. huhtikuuta 2009

Vaihe 2, versio 2

En ollut oikein tyttyväinen ykkösversioon, joten tässä hiukan muokattuna

Kevät

Virkkaa nyt ketjuksi keltaista rihmaa
kultalankaa
valoa sydämen pimeisiin lokeroihin
avaa koteloitunut mieli
purista pimeä ulos
puhdista
pudista pinttyneet pölyt ravista
syöverit sisäiset irti sielusta kehosta
vapauta tuuleen
olemuksen kumarasta varjosta suorista selkä
kasvata uudet unelmat hiirenkorvalle
kultaiseen valon ketjuun
ajatuksia nauhaksi
tämä huhtikuu tämä nyt hetki ja tulevaisuus
ei enää mustaa pimeää siltaa takaisin talveen ei
kultaketjuksi kaulaan suloinen kirkas valo
huhtikuu kevät ja lintujen laulava suu

Tässä vielä uusi versio:

virkkaa ketjuksi keltaista rihmaa
kultalankaa keväthuiviksi hartioille
valoa sydämen pimeisiin huoneisiin
lokeroituneeseen mieleen
iloa ensimmäisistä sitruunaperhosista,
leskenlehdistä, voikukista

aukaise koteloitunut mieli
vapauta ajatusten liito
purista pimeä ulos
puhdista pinttyneistä pölyistä
kalpea talvinen kieli
rähmäinen silmien kapea rako
sisäiset syöverit auki
irti kumarasta kehosta palelevasta sielusta irti
olemuksen ahtaasta varjosta
jäitten mukana sulanut pois talvi taakse jäänyt pimeä
unohdettu hiipuva suru

kohota katse oivallus selkä suoraksi
ripusta kevään kultaiseen ketjuun ajatusten nauhaksi
unelmien hiirenkorvat
ja huhtikuu
tämä nyt-hetki ja koti elämä tulevaisuus rakkauden kehäksi
kaulaan ilo suloinen valo kirkkaus
huhtikuu kevät ja lintujen laulava suu

1. huhtikuuta 2009

Uusi perjantaipakote, joka annettiin sunnuntaina

Oma huone -blogista löysin tuon ensimmäisen perjantaipakotteen ja nyt on sitten jo toinen vuorossa:

"Ota satunnainen kirja. Avaa se sivulta 50. Valitse ensimmäinen vastaan tuleva repliikki ja laita se tarinasi päähenkilön suuhun. (Jos kirjassa ei ole repliikkejä, voit valita sivun ensimmäisen virkkeen.)"

Ei sattunut olemaan yhtään romskua käden ulottuvilla, joten tartuin kirjapinosta päällimmäiseen opukseen nimeltä Kuvan sijamuotoja (Anu Tuominen, Jack in the box, Helsinki 2001, lainassa Ateneumin kirjastosta).

Sivulla 50 on kuva, joten otin vapauden valita ensimmäisen virkkeen seuraavalta sivulta (kirjassa ei ole repliikkejä).

Ensimmäinen virke sivulla 51 kuuluu näin:

"Virkkaa ketjuksi keltaista rihmaa, kultalankaa."



Kevät

virkkaa ketjuksi keltaista rihmaa
kultalankaa
valoa sydämen pimeisiin lokeroihin
avaa koteloituneen mielen
puristaa pimeän ulos
puhdistaa
pudistaa kevään tuuli
pinttyneet pölyt ravistaa
syöverit sisäiset irti sielusta kehosta
olemuksen kumarasta varjosta suoristaa selän
lähtevät uudet unelmat hiirenkorvalle
kultainen valon ketju
ajatuksien nauhassa
tämä huhtikuu tämä nyt hetki ja tulevaisuus
ei enää mustaa pimeää siltaa takaisin talveen ei
vaan kultaketjuksi kaulaan suloinen kirkas valo
huhtikuu kevät ja lintujen laulava suu