19. elokuuta 2011

9. elokuuta 2011

Elokuisia ajatuksia

Ti 9.8.2011


Tässä kuussa on luovuttava kesästä, vaikka muistan, miten opiskeluaikana sinnittelin kesätunnelmissa vielä marraskuussa. Ruusut olivat puistossa silloin yhä lakastumattomina. Kylmyys oli kuivattanut ne pystyyn jähmettyneiksi rykelmiksi. Tumman verenpunaisina ne uhmasivat talven tuloa.
Turun seudulla satoi maahan jäävä lumi siihen aikaan vasta yleensä tammikuussa. Kuljin pikkukengissä ja eräs opiskelukaveri säälitteli jalkojani. Hän ei ymmärtänyt, että yritin siten varjella sydäntäni jäätymästä.
Niiltä ajoilta on inhoni talveen alkanut. Lumi saa minut pakokauhun valtaan ja mieleeni nousevat Rovaniemen keskuspuiston 40-asteen pakkasessa ritisevät ja paukahtelevat koivut. Siellä kulkiessani tunsin olevani kuin kuoleman kalmistossa.
Tällaisia ajatuksia nyt jo elokuussa nousee mieleen ja sydäntä kylmää lähestyvä syksy.

Kesä vaihtuu syksyksi

Ti 9. elokuuta 2011

Tuulee kasvoihin.
Jokin jäinen iskeytyy
sydämeen asti.

8. elokuuta 2011

Haiku tai/ja tanka päivässä

Ma 8.8.2011

"Tanka 
Tanka- ja haikurunot perustuvat tavujen lukumäärään.
Tanka
Tankarunossa on viisi säettä, joiden 31 tavua jakaantuu riveille seuraavasti: 5-7-5-7-7. Kolmea ensimmäistä säettä määrittää luontokuva, jossa kuvattavaa ei sanota suoraan. Luontokuvassa välittyy usein vuodenaika. Kahta seuraavaa määrittää kuvaan liittyvä ajatus tai uusi käänne. 
Lämpösi minut
herätti ja huomasin
kolme koivua
ensi kerran ulkona,
talven pihakynttilät.
(Vesa Niinikangas.) 
Tankaruno lepää puhtaan kuvan varassa. Metafora ei kuulu siihen. (Teletopelius)
Elokuun hymy
viileässä illassa.
Hiljaa hiipuva
on auringon katse,
syksyksi muuttuu silmiin.


Haiku tai/ja tanka päivässä

Ma 8.8.2011


Haiku
Haikurunossa on kolme säettä, joiden 17 tavua jakaantuu seuraavasti: 5-7-5. Haikuruno on puhtaana luontokuvana tai -ajatuksena pelkistetty. 
Metsätähtien
luokse, maataivaaseeni
on lyhyt matka.
(Heikki Niska.)
Kai Nieminen sanoo: Kun tanka ja haiku ovat mitallisesti lyhyitä ja tiiviitä muotoja, on sitäkin tärkeämpää, että niissä ei vähäistä liikkumatilaa tuhlata löysiin, abstrakteihin sanoihin, vaan mieluummin sitten käytetään epäsäännöllistä mittaa; pääasia on, että joka sana on merkityksellinen ja puolustaa olemassaolon oikeuttaan juuri siinä runossa. Moderni haiku on pikemminkin ajattelutavan kuin tavumäärän mitta."(Teletopelius)

"Haiku on japanilainen kolmisäkeinen runo, jossa on 17 tavua. Tavut on jaettu säkeiksi suhteessa 5-7-5. Haikujen aiheet liittyvät yleensä luontoon, ja runot ovat asultaan pelkistettyjä, mietelauseenomaisia. Haikut kirjoitetaan japaniksi perinteisesti yhdelle pystyriville, mutta englantilaisittain kolmelle. "(Wikipedia)

Keltaista viljaa
elokuussa pelloilla.
Päivä lyhenee.

6. elokuuta 2011

Aamuverryttely

La 6.8.2011
Kirjoitan nykyisin ainakin raapaleen verran juttua, ennenkuin kirjoitan muita tekstejäni. Raapaleet laitan toistaiseksi tänne Siniseen salonkiin. Täällä ei käy kovin paljon porukkaa kommentoimassa ja muutenkaan, joten on aika rauhallista kirjoittaa.

Mietiskelyä (ei mikään raapale ? sadasta sanasta huolimatta)

Elokuussa aamuun tulee uusi sisäinen vivahde: Piat alkavat taas työt. Siinä on jotain painostavaa. En taida sitten oikein viihtyä työssäni, vai? Toisaalta on hyvä, kun on töitä tiedossa.
Olen tehnyt monenlaista työtä elämäni aikana. Kun aloittaa 13-vuotiaana, ehtii paljon. Ja ehdinhän vieläkin, jos Luoja elinpäiviä suo.
En juo nykyisin edes teetä aamuisin, aamukahvista puhumattakaan. En taida käydä kofeiinilla. ;) Jos oikein innostuisi jostain, niin siitä voisi olla vauhdittajaksi. Mistähän syystä aloin kirjoittaa näitä mininovelleja? Kirjoitusharjoituksinako? Toisaalta voisin kirjoittaa fantasiajuttuja näiden sijasta. Ehkä vaihdan niihin? Loma loppuu ja aikaa jää omiin juttuihin vähemmän. Mikä raapale tämä on olevinaan: Aamumiete? Irrottelu? Aivojen herättelyä?

5. elokuuta 2011

Miisku

Pe 5.8.2011
© Marja-Leena Kirjonen


MIISKU (raapale, 100 sanan mininovelli)

Se oli syntynyt kanalassa, rakasti tuorekurkkua ja säntäsi paikalle heti, jos ruokapöydässä munankuori rapsahti. Rikkoiko emo sille syötäväksi kananmunia vai ruokkiko isäntäperhe kissanpentuja niillä, en tiedä. Uroskissa se oli, pihamme lintujen ja muidenkin kauhu.
Kerran olin paljain jaloin kesämekossa puutarhassamme. Kissa väijyi lintuja omenapuiden alla. Huusin: Anna lintujen olla rauhassa! Siitäkös se suuttui ja kimposi silmilleni kynnet ojossa. Mikä hyppy ja loikkaus! Olin vaistomaisesti nostanut kädet eteen ja siinä se sitten roikkui kynsineen ranteissani. Veri alkoi valua pitkin paljaita käsivarsiani. Tuijotimme toisiamme silmiin ja käteni puristivat kissaa kurkusta, mutta ei minusta ollut kissaa kuristamaan. Kun kynnet heltisivät, paiskasin sen marjapensaaseen.

Sarjasta MUISTOJA, Kissanovellit

Pakinaperjantain koulunpenkillä-haaste

Pe 5.8.2011
Kuva: Joskus kauan sitten piirtämäni postikortti paperitaiteelle. ©Marleena

Elinkautinen (100 sanan raapale)

Ei ole kuin pari kuukautta, kun viimeksi istuin koulunpenkillä. Sen verran kesälomaa, että ehtii hetken henkäistä. Opettajan ikuinen osa jatkuu taas reilun viikon päästä. Ja taas koulunpenkillä istuvat tuhannet oppilaatkin ympäri Suomea. 
Rehtori sanoi meille uusille ylioppilaille vuosikymmeniä sitten, kun juuri olimme painaneet valkolakin päähämme: "Nyt olette sitten vapaita kuin taivaanlinnut!" Pyh, sanontahan se vain oli. Sitä seurasi vuosien opiskelu ja pänttääminen. Vapaudesta ei tietoakaan. 
Odotan eläkepäiviä innolla, josko silloin vapaus koittaisi!? Mutta sitä ennen taas aamu aamun perään tunnit, välitunnit, luokat, opettajainhuone, välituntivalvonnat, kokeitten korjailut, kirja- ja vihkopinot. Sellaista se on, kun on elinkautinen koulunpenkillä. Tule jo eläkevuosien vapaus!


Pakinaperjantain 245. haaste (klikkaa)

4. elokuuta 2011

Ja sitten rötöstelyä, viikon 31 Haastavaa kirjoittamista

Kuva: ©Marleena
To 4.8.2011


Rötöstelyä maalaismaisemassa (100 sanaa, raapale)

Sammakonkoipi näkyi enää suupielessä. Lopullinen nielaisu ja suupielten nuolaisu. Ateria oli nautittu. Ihka tuoretta sammakkopaistia. 
Toruin: Sammakkojen syöminen on ehdottomasti kiellettyä. Siitä tulee sakkorangaistus!
Muistan ulkoa uhanalaisten sammakkojen hinnat ja luettelin: Viitasammakko ja rupisammakko 34 euroa, tavallinen sammakko 17 euroa! 
Kissa katsoi minua paheksuvasti, mutta jatkoin: Jätä peltohiiret rauhaan! Niiden hinta on 67 euroa kappale. Menen vielä konkurssiin sinun paistiesi kanssa! Tiedä vaikka söisit viidenkympin koivuhiiriäkin! Nyt vain raksuja murkinaksi tai...! Yritin näyttää uhkaavalta.
Kesälomaa oli jäljellä viikko. Siinä ajassa ei ehditty rakentaa minkäänlaista kissanhäkkiä kesäpaikan pihaan. Niin Mikku-kissa jatkoi rötöstelyään sunnuntaihin. Silloin lähdettiin kaupunkiin. Mikku-kissan rötöstelypäivät maalla olivat lopussa.  

Tämän yön raapale (vaihe vaiheelta)

Keskiviikkona 3. elokuuta 2011

Versio 1:

Yön ääniä

Sulje silmäsi, kuuntele. Kaupungissa yön äänet ovat enimmäkseen liikenteen aiheuttamia. Yksitoikkoista kohinaa, joka välillä voittaa edessäsi olevan tietokoneen näppäinten vaimean tussahtelun ja hiiren napsahdusten taustalta koneen tuulettimen suhinan. Olemattomia ääniä avoimesta ikkunasta ovat linnun siipien liikkeen aiheuttamat ilmavirtaukset tai tuuli, joka keinuu läheisellä puun oksalla. Lokit rääkyvät kilpaa toisilleen kimakasti. Silti yön äänimaailma on yhtä väritön kuin pimeäkin. Vaihtelua tuo mopon päristys tai auton oven paukahdus.
Silmien avaaminen ei voimista ääniä. Kävelet äänettömästi keittiöön, otat hiljaa juomalasin kaapista ja avaat vesihanan. Veden tulo pitää kovaa meteliä ja pelkäät koko talon heränneen. Tunnet paremmin kuin kuulet, miten neste valuu alas kurkustasi. Suljet tietokoneen, riisuudut ja menet vuoteeseen. 
Kohta et kuule edes omaa tasaista hengitystäsi saati kuorsaustasi.

Tässä vaiheessa sanoja on 115. Minun on poistettava siis 15 sanaa, mutta mitkä. Alan muokata, yliviivaan.

Sulje silmäsi, kuuntele. Kaupungissa Yöllä kaupungin yön äänet johtuvat ovat enimmäkseen liikenteestä liikenteen aiheuttamia. Yksitoikkoista kohinaa, joka välillä voittaa edessäsi olevan tietokoneen näppäinten vaimean tussahtelun ja hiiren napsahdusten taustalta koneen tuulettimen suhinan. Olemattomia ääniä avoimesta ikkunasta ovat linnun siipien liikkeen aiheuttamat ilmavirtaukset tai tuuli, joka keinuu läheisellä puunoksalla. Lokit rääkyvät kilpaa toisilleen kimakasti. Silti yön äänimaailma on yhtä väritön kuin pimeäkin. Vaihtelua tuo mopon päristys tai auton oven paukahdus.
Silmien avaaminen ei voimista ääniä. Kävelet äänettömästi keittiöön, otat hiljaa juomalasin kaapista ja avaat hanan. Veden tulo Vesihana pitää kovaa meteliä ja pelkäät koko talon heräävän heränneen. Tunnet paremmin kuin kuulet, kuinka miten juodessasi neste valuu alas kurkustasi. Suljet tietokoneen, riisuudut ja menet vuoteeseen.
Kohta et kuule edes omaa tasaista hengitystäsi saati kuorsaustasi.

Tulos:
Sulje silmäsi, kuuntele. Yöllä kaupungin äänet johtuvat enimmäkseen liikenteestä. Yksitoikkoista kohinaa, joka välillä voittaa edessäsi olevan tietokoneen näppäinten vaimean tussahtelun ja hiiren napsahdusten taustalta koneen tuulettimen suhinan. Olemattomia ääniä avoimesta ikkunasta ovat linnun siipien liikkeen aiheuttamat ilmavirtaukset tai tuuli, joka keinuu läheisellä puunoksalla. Lokit rääkyvät kimakasti. Silti äänimaailma on yhtä väritön kuin pimeäkin. Vaihtelua tuo mopon päristys ja autonoven paukahdus.

Silmien avaaminen ei voimista ääniä. Kävelet äänettömästi keittiöön, otat hiljaa juomalasin. Veden tulo pitää kovaa meteliä ja pelkäät koko talon heräävän. Tunnet paremmin kuin kuulet, kuinka neste valuu alas kurkustasi. Suljet tietokoneen, riisuudut ja menet vuoteeseen. 
Kohta et kuule omaa tasaista hengitystäsi saati kuorsaustasi.

Nyt sanoja on 104. Vielä on poistettava neljä sanaa! Mitkä? Katsotaanpa:

Sulje silmäsi, kuuntele. Yöllä kaupungin äänet johtuvat enimmäkseen liikenteestä. Yksitoikkoista kohinaa, joka välillä voittaa edessäsi olevan tietokoneen näppäinten vaimean tussahtelun ja hiiren napsahdusten taustalta koneen tuulettimen suhinan. Olemattomia ääniä avoimesta ikkunasta ovat linnun siipien linnunsiipien liikkeen aiheuttamat ilmavirtaukset tai tuuli, joka keinuu läheisellä puunoksalla. Lokit rääkyvät kimakasti. Silti äänimaailma on yhtä väritön kuin pimeäkin. Vaihtelua tuo mopon päristys ja autonoven paukahdus.
Silmien avaaminen ei voimista ääniä voimista. Kävelet äänettömästi keittiöön, otat hiljaa juomalasin hyllyltä. Veden tulo Vedentulo pitää kovaa meteliä ja pelkäät koko talon heräävän. Tunnet paremmin kuin kuulet, kuinka neste valuu alas kurkustasi. Suljet tietokoneen, riisuudut ja menet vuoteeseen. 
Kohta et kuule omaa tasaista hengitystäsi saati kuorsaustasi.

Pientä muokkausta ja sanojen poistoa, 100 sanaa ja nyt on raapale valmis:

Sulje silmäsi, kuuntele. Yöllä kaupungin äänet johtuvat enimmäkseen liikenteestä. Yksitoikkoista kohinaa, joka välillä voittaa olevan tietokoneen näppäinten vaimean tussahtelun ja hiiren napsahdusten taustalta koneen tuulettimen suhinan. Olemattomia ääniä avoimesta ikkunasta ovat linnunsiipien liikkeen aiheuttamat ilmavirtaukset tai tuuli, joka keinuu puunoksalla. Lokit rääkyvät kimakasti. Silti äänimaailma on yhtä väritön kuin pimeäkin. Vaihtelua tuo mopon päristys ja autonoven paukahdus.

Silmien avaaminen ei ääniä voimista. Kävelet äänettömästi keittiöön, otat hiljaa juomalasin. Vedentulo pitää kovaa meteliä ja pelkäät koko talon heräävän. Tunnet paremmin kuin kuulet, kuinka neste valuu alas kurkustasi. Suljet tietokoneen, riisuudut ja menet vuoteeseen.
Kohta et kuule omaa tasaista hengitystäsi saati kuorsaustasi.

Vai onko? Olisiko imperfekti kuitenkin parempi?

Kuuntelin silmät kiinni: Yöllä kaupungin äänet johtuivat enimmäkseen liikenteestä. Yksitoikkoista kohinaa, joka välillä voitti tietokoneen näppäinten vaimean tussahtelun ja hiiren napsahdusten taustalta koneen tuulettimen suhinan. Olemattomia ääniä avoimesta ikkunasta olivat linnunsiipien liikkeen aiheuttamat ilmavirtaukset tai tuuli, joka keinui puunoksalla. Lokit rääkyivät kimakasti. Silti äänimaailma oli yhtä väritön kuin pimeäkin. Vaihtelua toi mopon päristys ja autonoven paukahdus.

Silmien avaaminen ei ääniä voimistanut. Kävelin äänettömästi keittiöön, otin hiljaa juomalasin hyllyltä. Vesihana piti kovaa meteliä ja pelkäsin koko talon heräävän. Tunsin paremmin kuin kuulin, kuinka neste valui alas kurkustani. Suljin tietokoneen, riisuuduin ja menin vuoteeseen.
Kohta en kuullut enää edes omaa tasaista hengitystäni saati kuorsaustani.

Vielä jotain pientä korjausta ja tässä vihdoin lopullinen versio:

Yön ääniä (sadan sanan raapale)

Kuuntelin suljetuin silmin: Yöllä kaupungin äänet johtuivat enimmäkseen liikenteestä. Yksitoikkoista kohinaa, joka välillä voitti tietokoneen näppäinten vaimean tussahtelun ja koneen tuulettimen suhinan hiiren napsahdusten taustalta. Olemattomia ääniä avoimesta ikkunasta olivat linnunsiipien liikkeen aiheuttamat ilmavirtaukset ja tuuli, joka keinui puunoksalla. Lokki rääkyi hetken. Silti äänimaailma oli yhtä väritön kuin pimeäkin. Vaihtelua toi mopon päristys ja autonoven paukahdus. 

Silmien avaaminen ei ääniä voimistanut. Kävelin äänettömästi keittiöön, otin hiljaa juomalasin hyllyltä. Vesihana piti meteliä ja pelkäsin koko talon heräävän. Tunsin paremmin kuin kuulin, kuinka neste valui kurkussani. Suljin tietokoneen, riisuuduin ja menin vuoteeseen.

Kohta en kuullut enää edes omaa tasaista hengitystäni saati kuorsaustani.


2. elokuuta 2011

Taulu

Ti 2.8.2011

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Taulu
Sangen kriittisin silmin sitä katsoo nyt. Siitä on jo 16 vuotta, kun maalasin sen. Todellakin. Ei ihme, että katson sitä arvostellen. Murrosikäinen taulu, ehkä pahimmassa puberteetissa. Oikeastaan minun pitäisi ymmärtää tuota tauluani nyt, sen iän takiakin. En saa olla liian ankara. Toisaalta taulu on ihan entisensä. Ei siinä ole nähtävissä mitään fyysisiä muutoksia niin kuin ihmisillä tuossa iässä olisi.

Mikähän sai minut maalaamaan tuon taulun, karhujen hääkuvan? Muistan innostuneeni maalaamaan monia hääkuvia, tai ainakin pari kolme. Kaksi niistä olen antanut lahjaksi. Tämä nalletaulu on jäljellä. Tyttäreni oli silloin 6-vuotias. Tavallaan maalasin hänelle.

Taulussa on siis hääpari. Morsiammella on valkoinen huntu ja hääpuku, sulhasella on smokki tai ainakin tumma puku. Mutta rusetti on punainen. Miksikohän maalasin sulhaskarhulle punaisen rusetin? Rakkauden symboliksi?

Tuohon aikaan kokeilin myös maalata naivistisia tauluja. Siis oikein tosissani yritin. Ensimmäisiä kertoja.   Olinhan kyllä saanut klassisen taidekoulutuksen, elävää mallia kolme vuotta, ensin kaksi vuotta hiilellä ja kolmas vuosi öljyllä. Ja anatomiaa luentoina myös. Lisäksi kipsipystien ja -reliefien pikkutarkkaa jäljentämistä kaksi vuotta. Tein muutamia naivistisia yrityksiä kuitenkin. Ja innostuin sitten lastentaulujen maalaamisesta. Tein tosiaan monta samalla tyylillä.

Mutta tuo nallepariskunta. Mitä siitä sanoisin? Söpö kai jotenkin. Morsiamen hääpuku sensijaan, hmm... Ja hääkukkakimppu? Mitähän kukkia ovatkaan? En muista, olisinko tarkoittanut ne ruusuiksi. Kukiksi kuitenkin. Eihän hääkimpussa ole paprikoita, eikä minitomaatteja tms. Nostaakohan morsian hääpukunsa oikeaa helmaa, niin että alushamekin vilahtaa, vai onko kysymyksessä maalarin tekemä virhe? Ei näytä oikein vakuuttavalta. Morsiushuntukin taitaa olla aika lyhyt. No, eihän parilla ilmeisesti ollut morsiusneitoa laahusta kantamaan.

Perusilmeissä siinä seisovat. Onkohan tullut kiire avioon? Jokohan siinä ollaan pieniin päin? Ei siitä saa selvää, kun ovat tanakoita punkeroita molemmat. Hah hah, miten hassut housutkin nalleherralla on! Eikä kummallakaan kenkiä! On se metsäläistä hommaa, vaikka oikein potretissa poseerataan. Pelkka häävalokuva ei näemmä riittänyt. Piti saada oikein maalaus.

Tausta on pelkästään vihreää ja sinistä. Muistan, miten inhosin tuota väriyhdistelmää 16-vuotiaana. Minulla oli tummansininen vekkihame ja vihreä villatakki. Inhosin niiden yhdistelmää, mutta piti vain kestää. Ei meillä ostettu vaatteita joka mielialan mukaan. Hame kevätjuhliin ja hame joulujuhliin. Ja se oli jo paljon. Samaa puseroa pidin koulussa koko vuoden. Pesin sen aina viikonloppuna itse nyrkkipyykkinä.

Mutta nalleparin perusilme on vakaa. Ei hymyn häivää. Vakaasti on asteltu vihille. Metsäkirkossa kenties. Olikohan kettu pappina? Vai joku toinen kontio? Tyttönalle on hieman lyhyempi kuin poikanalle, siis morsian sulhasta. Tässä ollaan varmaan jo aviopari ja seremoniat takana. Olikohan paljon häävieraita? Kenties koko metsän väki? Sulassa rauhassa ja sovussa kai sentään. Ei mitään puukkojunkkarihäitä? Vaan mistä sen tiedän, kun olen maalannut vain hääparin.

Toivottavasti liitosta on tullut sopuisa ja hyvä kaikinpuolin. Saivatkohan paljon pikkukarhuja? Jokohan ne niiden pikkukarhut ovat jo saaneet omia pikkukarhuja? Ja monia liittoja on varmaan solmittu kuten tässä taulussa. Nuorilta näyttävät tuossa molemmat. Vaan niinhän sitä hääkuvissakin näytetään. Ihan nuorilta ikuisesti.

Pakinaperjantain haaste no 244,  29.7.2011

Tapettipula!

Tiistai 2. elokuuta 2011

Olen ihan onneton ;) kun en löydä oikeanlaista tapettia blogilleni! Blogger tarjoaa vain kaikkea kauhean räikeää taustaa ja tapetti, joka minulla oli aikaisemmin käytössä, on suunniteltu vanhan bloggerin kaksipalstaiselle blogille.

Kokeilen nyt tätä.

1. elokuuta 2011

Älä lähde, kesä!

Maanantai 1.8.2011
Kuva: © Marleena

Älä lähde kesä!

Älä lähde, kesä! Viipyisit vielä. 
Ole vielä luonamme pimenevissä illoissa, 
omenien punastuvissa poskissa,
pienten lasten riemuissa hiekkalaatikolla. 

Tuulen puhallus viilenee otsalla
ja hellettä ei ole nostamassa hikeä pintaan.
Lakastuvien kukkien terälehdet putoilevat
kuin muistot mielen pohjalle, unohduksiin.
Ja sade on murheellinen kyynel ikkunalasissa.

Älä lähde vielä, kesä! Älä jätä meitä syksyn piiskan alle,
lempeää lämpöäsi kaipaan, kukkiesi tuoksua.
Kirpeillä pihlajanmarjoilla hyvästelet meidät,
täytät sylimme punaisilla viinimarjoilla, mustikoilla.

Mutta minä kaipaan makeita mansikoitasi,
niitä anna meille, taivaan täydeltä aurinkoa, 
tuulen suloisia suukkoja!
Uimarantojen hellivää vesihoitoa!
Älä mene pois! Älä meitä jätä!

Meri on niin suolainen, niin kohiseva myrskyinen tänään,
taivas harmaa ja tuhannella pilvilaivalla purjehdit pois.
Miksi väsyit meihin, ihana kesä?
Missä ovat omenankukkasi, kukkivat kirsikkapuut?

Hetket niin salamoina vilahtelevat tuokiot,
viilettää niittyjen perhosten parvi, sudenkorennot
ja leppäkertut piiloihin syksyn ja talven tieltä.
Kesä, miten rakastinkaan sinua, sinä petturi,
menet jonnekin ja jätät minut!

Jätät minut odottamaan, lupaustesi suuret kuvat
painavat sydäntäni. En tahdo luopua vielä.
Vielä hetki viivy kanssani, vielä hetki!
Mutta näen, miten lintujen parvet kannattelevat 
taivaalla enää viittasi liepeitä, 
jälkeesi jäävät vain kurkiaurojen vanat
saattueesi kadotessa kauas. 

Ja minun on, niin kuin aina on ollut:
tyyni ja suloinen ikävä, niin kipeä
kuin ikävöisin häntä, jota en voi unohtaa.
Tiedän, ettet petä lupaustasi, tulet jälleen
lintuinesi, kukkinesi, laulavine puroinesi.
Mutta siihen on matkaa kokonainen syksy,
kokonainen talvi.  

Et voi jäädä, enkä minä voi lähteä.
Hyvästelet minut niin tylysti, leppymättömästi,
yhä kymenevin suudelmin kuin et olisikaan enää sama kesä.
Uskot, että odotan sinua ikuisesti
ja niin minä odotankin. Odotan täällä ja aina.
Odotan sydämen ikuista kesää.

- Marja-Leena Kirjonen -