Mikä tämä on? Tämä ei ole runo, mutta jotain pakinaan viittaavaa

Runotorstain aiheena tällä viikolla: Mikä tämä on?
Tämä ei kuitenkaan ole runo, pikemminkin pakinan tapainen sepustus. Anteeksi runoilijat, runoni - tosin ei tästä aiheesta - löydät täältä

Mikä tämä on?

- Kaikkea ne saksalaiset keksii. Mikä ihmeen hilavitkutin tämäkin nyt sitten on? Aatos käänsi kampea rehvakkaan näköisenä. Emäntä oli käskenyt kaupoille, vaikka kyllä Aatos oli itsekin ollut aamulla lähdössä muutenkin. Mitä sitä sadepäivänä muutakaan.
- Kävin jo valmiiksi katsomassa. Tuot vain kotiin, Maija oli sanonut. Aatos ei ollut tossun alla, sellaista ei pidä kenenkään luulla. Sattui vain olemaan niin, että Aatoksen aatokset olivat enemmän pelloissa ja kyntöhommissa. Maija hoiti kaiken keittiö-puolen. Niin, ja pyykit. Tämä oli nyt sitten sitä pyykki-asiaa, mutta koneellista.

Kone-jutut olivat myös Aatoksen aluetta, oli sitten kysymys traktorista tai leikkuupuimurista tai vaikkapa Aatoksen omasta autosta. Nimenomaan autosta. Siitä ja traktorista Aatos tiesi kaiken. Olisi ruvennut niihin hommiin, jollei isä olisi aikanaan pakottanut peltotöihin. Oli vain sanonut, että maa se on, mikä leivän antaa. Autot vievät vain tielle ja ties mille teille vievätkin. Silloin oli juuri sattunut se ikävä onnettomuus, kun kylän pirssimies oli lähtenyt ohittamaan edessä kulkevaa heinäkuormaa ja ajanut nokkakolarin Hyyrysen isännän kanssa. Henkiin ne molemmat jäivät, mutta kummastakaan ei tullut entistänsä. Hyyrynen oli jäänyt rammaksi ja liikkui enää vain rullatuolilla missä sitten liikkuikin ja pirssimies Kuusikallio oli sekin vammautunut ja ontui pahasti toista puoltansa, vaikka jatkoikin pirssiajoa. Vaivalloisesti, kovin vaivalloisesti, mutta oli niillä poika jo autokoulussa ja varma isänsä työn avittaja. Päät niillä kummallakin kolarimiehellä onneksi säästyivät, mutta isä oli saanut silloin Aatoksen menemään agronomikouluun ja jatkamaan sitten valmistumisen jälkeen sukutilalla.

- Vai täällä se isäntämies onkin, hihkui Viljo Lehtinen ovensuusta. - Ihmettelinkin, kun näin tuon menopelin ulkona, että onkos Aatoksella tullut asiaa tänne puolelle kylää. Ei olla sitten nähtykään taas moneen heinäpoutaan.
- Juu, juu. Emännän asiallahan tässä ollaan. Haluaa koneellistaa koko huushollin, tuumaili Aatos Viljon hehkutukseen. - Ja mitä sinä nyt niistä heinäpoudista höpiset, kun on satanut jo kohta pari viikkoa. Tietäähän ne esterit, aina niitä näillä naistenviikoilla juhlitaan. Vaan mitäs sanot tästä masiinasta? Aatos taputteli vihreäksi maalattua metallirunkoa ja väänsi malliksi kahvasta. Lehtinen katseli Aatoksen touhuja miettiväisenä.
- Tuonko aiot emännällesi ostaa? No mikäs siinä. Kyllä se varmaan tuon tarvitsee. Onhan teillä niitä lakanoita laitettava moneen petiin. Jokos muuten pikku Iisakki kävelee?
- Kyllähän se, jos Erkkiä tarkoitat. Johan se otti ensimmäiset askeleet seitsenkuisena. Aatos rypisti otsaansa tuiman näköisenä. Ei oikein pitänyt Lehtisen puheista. Sillä kun oli kaksi tyttöä Inkerinsä kanssa. Aina se jaksoi vitsailla seitsemästä veljeksestä, vaikka Maijalla ja hänellä oli vain neljä poikaa.
- Jokos on perheenlisäystä tulossa? Lehtinen ennätti tapansa mukaan kysäisemään, mihin Aatos ei viitsinyt edes ynähtää. - Kohtahan teillä on seitsemän poikaa, jatkoi Lehtinen tuttuun tyyliin.
- No niin on, mutta tyttö on tilauksessa. Maija tarvitsee apua kodinhoitoon. Tyttöä, tyttöä me toivotaan ja yritetään. Mites teillä, joko Inkerillä on nuori isäntä sydämen alla kasvamassa? Aatoksen olisi tehnyt mieli sanoa muutakin, mutta ei sanonut. Kyllä hän oli kuullut, miten akat keskenään Lehtisen takana kikattivat että onkos Viljoo näkyny. Huhut kertoivat naapuripitäjän Aunesta, jota Lehtinen muka olisi käynyt vikittelemässä kaupunkireissuillaan.
- Hyvän näköinen masiina, Lehtinen myönteli. Ehkä sen ostatkin? Maijas taitas kovasti ilahtua.
Miehet kiertelivät ja kokeilivat kammen vääntämistä kumpikin. Nyt vihdoin kauppiaskin oli ehtinyt paikalle. Tuot pari jauhosäkkiä, niin sovitaan sopuhinta, Kalle Istokainen myhäili. Hän oli kauppias, joka ei koskaan jäänyt konsteja vaille. Aatos Lahtinen oli hyvä asiakas, ei rikas, mutta hyvintoimeentuleva. Tuore vilja oli kauppiaalle hyvä vaihtokauppa ja lisäksi hän saisi Lahtiselta vielä sopivan tukun seteleitä tästäkin laitteesta.
- Mitäs mieltä olet, kauppias katsoi Aatosta tarkasti. Emäntä kävi jo tiistaina ja tykkäisi kyllä tästä. Neuvoin jo käytönkin. Tarkat ohjeet on sitten vielä paperilla, niin suomeksi kuin ulkomaan kielillä. Tulee mukana. Hyvä kone se on, kauppias vakuutteli.
- Laitetaan pakettiin, myöntyi Aatos. Tämä on sitten kolmas kone Maijan keittiöön. Johan me ollaan kohta melkein kuin Amerikoissa. Tai ei tämä nyt ihan kyökin puolelle tule, ulkoeteisessä meillä on hyvä paikka tämmöiselle.
- Saas nähdä, milloin tämäkin vehje alkaa käydä sähköllä, aprikoi Lehtinen, joka sentään oli ollut Ruotsinmaallakin tehtaalla töissä.
- Vaan eipä ole kiirettä. Kyllä tällä pärjätään. Vahvistuvat Maijankin käsivoimat, kun vääntää lakanoita mankelissa. Voidaan laittaa ne puupulikat vaikka museolle, naureskeli Aatos tyytyväisenä. Tule sinäkin Lehtinen meille kohville. Tästä hyvästä Maija saakin pistää pöytään kunnon pullakahvit.