 |
| Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Taulu
Sangen kriittisin silmin sitä katsoo nyt. Siitä on jo 16 vuotta, kun maalasin sen. Todellakin. Ei ihme, että katson sitä arvostellen. Murrosikäinen taulu, ehkä pahimmassa puberteetissa. Oikeastaan minun pitäisi ymmärtää tuota tauluani nyt, sen iän takiakin. En saa olla liian ankara. Toisaalta taulu on ihan entisensä. Ei siinä ole nähtävissä mitään fyysisiä muutoksia niin kuin ihmisillä tuossa iässä olisi.Mikähän sai minut maalaamaan tuon taulun, karhujen hääkuvan? Muistan innostuneeni maalaamaan monia hääkuvia, tai ainakin pari kolme. Kaksi niistä olen antanut lahjaksi. Tämä nalletaulu on jäljellä. Tyttäreni oli silloin 6-vuotias. Tavallaan maalasin hänelle.
Taulussa on siis hääpari. Morsiammella on valkoinen huntu ja hääpuku, sulhasella on smokki tai ainakin tumma puku. Mutta rusetti on punainen. Miksikohän maalasin sulhaskarhulle punaisen rusetin? Rakkauden symboliksi?
Tuohon aikaan kokeilin myös maalata naivistisia tauluja. Siis oikein tosissani yritin. Ensimmäisiä kertoja. Olinhan kyllä saanut klassisen taidekoulutuksen, elävää mallia kolme vuotta, ensin kaksi vuotta hiilellä ja kolmas vuosi öljyllä. Ja anatomiaa luentoina myös. Lisäksi kipsipystien ja -reliefien pikkutarkkaa jäljentämistä kaksi vuotta. Tein muutamia naivistisia yrityksiä kuitenkin. Ja innostuin sitten lastentaulujen maalaamisesta. Tein tosiaan monta samalla tyylillä.
Mutta tuo nallepariskunta. Mitä siitä sanoisin? Söpö kai jotenkin. Morsiamen hääpuku sensijaan, hmm... Ja hääkukkakimppu? Mitähän kukkia ovatkaan? En muista, olisinko tarkoittanut ne ruusuiksi. Kukiksi kuitenkin. Eihän hääkimpussa ole paprikoita, eikä minitomaatteja tms. Nostaakohan morsian hääpukunsa oikeaa helmaa, niin että alushamekin vilahtaa, vai onko kysymyksessä maalarin tekemä virhe? Ei näytä oikein vakuuttavalta. Morsiushuntukin taitaa olla aika lyhyt. No, eihän parilla ilmeisesti ollut morsiusneitoa laahusta kantamaan.
Perusilmeissä siinä seisovat. Onkohan tullut kiire avioon? Jokohan siinä ollaan pieniin päin? Ei siitä saa selvää, kun ovat tanakoita punkeroita molemmat. Hah hah, miten hassut housutkin nalleherralla on! Eikä kummallakaan kenkiä! On se metsäläistä hommaa, vaikka oikein potretissa poseerataan. Pelkka häävalokuva ei näemmä riittänyt. Piti saada oikein maalaus.
Tausta on pelkästään vihreää ja sinistä. Muistan, miten inhosin tuota väriyhdistelmää 16-vuotiaana. Minulla oli tummansininen vekkihame ja vihreä villatakki. Inhosin niiden yhdistelmää, mutta piti vain kestää. Ei meillä ostettu vaatteita joka mielialan mukaan. Hame kevätjuhliin ja hame joulujuhliin. Ja se oli jo paljon. Samaa puseroa pidin koulussa koko vuoden. Pesin sen aina viikonloppuna itse nyrkkipyykkinä.
Mutta nalleparin perusilme on vakaa. Ei hymyn häivää. Vakaasti on asteltu vihille. Metsäkirkossa kenties. Olikohan kettu pappina? Vai joku toinen kontio? Tyttönalle on hieman lyhyempi kuin poikanalle, siis morsian sulhasta. Tässä ollaan varmaan jo aviopari ja seremoniat takana. Olikohan paljon häävieraita? Kenties koko metsän väki? Sulassa rauhassa ja sovussa kai sentään. Ei mitään puukkojunkkarihäitä? Vaan mistä sen tiedän, kun olen maalannut vain hääparin.
Toivottavasti liitosta on tullut sopuisa ja hyvä kaikinpuolin. Saivatkohan paljon pikkukarhuja? Jokohan ne niiden pikkukarhut ovat jo saaneet omia pikkukarhuja? Ja monia liittoja on varmaan solmittu kuten tässä taulussa. Nuorilta näyttävät tuossa molemmat. Vaan niinhän sitä hääkuvissakin näytetään. Ihan nuorilta ikuisesti.
Pakinaperjantain haaste no 244, 29.7.2011
Enpä ole tullut ajatelleeksi aikaisemmin, kuinka paljon joku maalattu tai piirretty, omin käsin ja ajatuksin tehty kuva tuo tekijälleen mieleen! Eihän tuommoisesta kuvasta voi luopua, voi vain antaa omalle lapselle ja kertoa lapsenlapselle vaikka millaisia juttuja tuoska karhujen hääjuhlasta.
VastaaPoistaHei Marleena, pidän taulun tyylistä. Se voisi hyvin roikkua Iittalan naivistien näyttelyssä. Hauskaa lukea pohdintaasi siitä, mitä karhuparille nyt kuuluu. Toivottavasti ei ole tullut ero.
VastaaPoista