Pakko kirjoittaa koska elän

Kirjoittaminen on minulle elämää, samoin kuin piirtäminenkin, ilman kumpaakaan en olisi elossa.

Olen koko ikäni ollut kahteen suuntaan virittynyt: kirjoittamiseen ja piirtämiseen. Kumpikin puoli minussa on käynyt taistoaan ankarasti ja olen välillä onnistuen, välillä epäonnistuen, pystynyt pitämään nämä puolet itsessäni tasapainossa. Useimmiten nämä puolet minussa ovat olleet epätasapainossa. Sen näkee siitä, että välillä olen elänyt vain piirtäen ja maalaten, välillä vain kirjoittaen, harvemmin olen voinut tehdä molempia tasapainoisesti yhtaikaa. Tavallista on ollut, että on ollut kirjoittamisen kausia tai piirtämisen ja maalaamisen kausia. Ihmisen pitäisi olla vain yhden asian ihminen, niin ehkä tulokset olisivat paremmat.

Elämä kiitää ajassa kuin raketti - kaikki on tehtävä NYT tai et ehdi tehdä mitään. Mitään ei pitäisi jättää tuonnemmaksi. On vain nyt-hetki. Pian rakettisi on perillä jossain. Jumalan luona. Paratiisissa. Sielläkö voimme tehdä sen, mitä olisimme halunneet tehdä,mutta emme ehtineet lyhyen ihmiselämämme aikana?